Kun tekoälyn kehitys on väistämätöntä, miten toimimme?

Huhtikuussa 2026 julkaistiin Qwen 3.6, avoimen lähdekoodin tekoälymalli, jota kuka tahansa voi ajaa omalla laitteistollaan. Se kykenee vastaavanlaiseen tekoälyavusteiseen ohjelmointiin kuin kaupalliset, suljetut mallit (toki se ei ole ihan yhtä kehittynyt kuin uusimmat kilpailijansa).

Vuonna 2023 DeepMindin (se yritys, joka teki AlphaGon) perustaja Mustafa Suleyman, nykyinen Microsoft AI:n toimitusjohtaja, kirjoitti teoksessaan The Coming Wave: “From where we stand today, it appears that containing this wave is not possible.” Se oli valistunut ennustus. Nyt näyttää siltä, että elämme tätä ennustusta.

Miksi tekoäly ei pysähdy?

Demos Helsingin, AI Finlandin ja Business Finlandin yhteisraportti kertoo, että suomalaisten yritysten tekoälyn käyttöönotto kasvoi 13,5 prosenttiyksikköä yhden vuoden aikana. Filosofi Frank Martela kirjoitti Helsingin Sanomissa, että ihmiskunnan suurimmat haasteet, tekoäly mukaan lukien, vaativat toimijuutta, eivät pelkkää toivoa. Tekoäly ei ole enää tulossa. Se on jo täällä.

Suleyman kuvaa teoksessaan kolme rakennetta, jotka tekevät tekoälyn kehityksen pysäyttämisestä käytännössä mahdotonta. Ensimmäinen on pääoma: globaalisti tekoälyn kehittämiseen ja sen soveltamiseen virtaa satoja miljardeja dollareita vuodessa, liikaa jotta yksikään yksittäinen päätös voisi kääntää suuntaa (ja vauhti on vain kiihtynyt). Toinen on kilpailu: jos yksi maa tai yhtiö hidastaa, toinen kirii etumatkaa, kuten on nyt nähty kun Kiina ja Yhdysvallat ovat jättäneet EU:n kauas taakseen. Kolmas on kaksikäyttöpotentiaali: sama teknologia, joka parantaa lääkediagnostiikkaa, kehittää myös autonomisia aseita. Sotilaallinen intressi ei katoa sääntelyllä.

Jäämmekö jälkeen vai kukoistammeko?

Historioitsija Yuval Noah Harari kirjoitti kuuluisassa teoksessaan Sapiens, että ihminen nousi maailman hallitsijaksi yhdellä ainutlaatuisella kyvyllä: kyvyllä kuvitella asioita, joita ei ole olemassa, sekä saamalla muutkin uskomaan niihin. Jumalat, valtiot, raha, oikeuslaitos: nämä kaikki ovat kollektiivisia mielikuvituksen tuotteita, joiden varaan olemme rakentaneet koko sivilisaatiomme.

Tekoäly on tämän saman kyvyn uusin tuotos. Se ei ole ulkopuolelta tuleva luonnonvoima, vaan ihmiskunnan oman kuvittelun ja insinöörityön tulos. Suleyman kutsuu tekoälyä “yleiskäyttöiseksi teknologiaksi”, samanlaiseksi kuin vaikkapa höyrykone, sähkö ja internet. Joka kerta, kun tällainen teknologia on tullut, jotkut maat ovat jääneet jälkeen ja toiset ovat kukoistaneet.

Suomi on ollut korkean teknologian mallimaa vuosikymmeniä, Nokiasta Linuxiin, Vaisalasta Supercelliin. Tekoäly voi olla saman tarinan seuraava luku. Sähköistymisen alussa ne maat, jotka rakensivat verkon ensimmäisinä, saivat merkittävän etumatkan. Nyt edessämme on samanlainen valinta.

Mitä väistämättömyyden hyväksyminen tarkoittaa käytännössä?

Filosofi Frank Martela tiivistää: “Toimijuus ei saa olla riippuvainen toivosta. Toimijuus kumpuaa itseä arvokkaamman päämäärän palvelemisesta. Siitä, että on jotakin, jonka puolesta on valmis taistelemaan.”

Ja erikseen tekoälystä: “Ihmisten kukoistusta palvelevan eikä sitä tukahduttavan tekoälyn kehittäminen on arvokas päämäärä.”

Toimi ensin, niin toivo tulee kyllä perässä.

Väistämättömyyden hyväksyminen ei ole antautumista, vaan lähtökohta toimijuudelle. Olennaista on myös se, että päättämättä jättäminen on oma päätöksensä: jos me emme ohjaa tekoälyn kehitystä ja sen sovellutuksia, joku muu kyllä tekee sen. Sama pätee yksittäisiin organisaatioihin: tekoäly ei vie työtäsi, mutta johtamaton muutos on uhka. Oma tulkintani on, että meillä on kolme toimenpidettä, joilla voimme edistää tätä: aktiivinen sääntely, kaupallisten hyötyjen kerääminen ja digitaalinen itsenäistyminen.

Miten Suomen pitäisi säännellä tekoälyä?

EU:n tekoälyasetus (AI Act) on nyt voimassa. Se ei ole taakka vaan työkalu, kun sitä käytetään aktiivisesti. Suomen etu on olla mukana muokkaamassa toimeenpanoa ja täytäntöönpanon tulkintaa, eikä odottaa, miten muut sen tekevät.

Pohjoismainen luottamusyhteiskunta ja vahva tietosuojaperinne ovat kilpailuetuja, eivätkä esteitä: ne luovat pohjan tekoälyjärjestelmille, joihin sekä kansalaiset että yritykset voivat luottaa. Nämä järjestelmät ovat myös vietävissä EU:n ulkopuolisille markkinoille. Sääntely on parhaimmillaan vientituote, ei vain velvoite. Suomessa tarvitaan enemmän ymmärrystä siitä, mitä tekoälyasetus käytännössä tarkoittaa, sekä kykyä osallistua EU-tason valmisteluun tasavertaisena toimijana.

Miten Suomi saa tekoälystä kaupallisen hyödyn?

Risto Siilasmaa on julkisissa puheenvuoroissaan arvioinut, että suurin yksittäinen pullonkaula, joka estää Suomea nousemasta johtavaksi tekoäly-yhteiskunnaksi, on toimeenpanon riittämätön nopeus ja mittakaava, erityisesti siinä, miten vahvat kyvykkyydet muuntuvat laajamittaiseksi käyttöönotoksi, uusiksi yrityksiksi ja osaajien houkutteluksi. Me ymmärrämme kohtalaisen hyvin tekoälyä, pilotoimme sitä kohtuullisesti ja sääntelemme sitä, jossain määrin. Mutta kaupallistamisessa ja skaalaamisessa jäämme jälkeen: tuotamme osaamista, jonka hedelmät kerätään muualla.

Kansallinen laskentainfrastruktuuri eli GPU-kapasiteetti, johon suomalaisilla yrityksillä, tutkijoilla ja julkisilla palveluilla on pääsy pitkään, olisi investointi, jonka tuotto mitataan vuosikymmenissä. Samoin taitopohja: tekoälykyvykkyys ei synny kursseilla, vaan käytännön tekemisessä ja insinöörityössä. Koko tekoälyekosysteemin vahvistuminen edellyttää, että emme vain osta ulkomaisia ratkaisuja vaan rakennamme omaa kapasiteettiamme niin, että kaupallistamisen hedelmät jäävät tänne.

Mitä digitaalinen itsenäisyys vaatii Suomelta?

Nykytilanteessa vaihtoehtomme ovat avoimet kiinalaiset tai kaupalliset amerikkalaiset mallit. Kumpikaan ei ole neutraali valinta, vaan molemmat sisältävät geopoliittisia riskejä ja riippuvuuksia, jotka näkyvät vasta kriisissä.

Eurooppalainen pilvi ja pohjoismaiseen yhteistyöhön perustuva digitaalinen infrastruktuuri eivät ole pelkkää ideologiaa, vaan olennainen osa huoltovarmuutta. Pohjoismainen yhteistyö tarkoittaa käytännössä yhteistä laskentakapasiteettia, yhteentoimivia standardeja ja monikielisiä palveluja, jotka toimivat ilman riippuvuutta yhdestä kaupallisesta toimijasta. Oman datamme hallinta ja kyky tarjota julkisia palveluja kotimaisten tai eurooppalaisten alustojen kautta on konkreettinen kilpailuetu myös tilanteessa, jossa transatlanttinen luottamus horjuu.

Digitaalinen itsenäisyys rakennetaan askel kerrallaan. Kirjoitin maaliskuussa 2026 Helsingin kaupungin esimerkistä blogissani.

Miten meidän pitäisi sinun mielestäsi reagoida tekoälyn tuomiin muutoksiin?