264 miljardia syytä miettiä IT-hankintoja uudestaan

EU käyttää julkisiin tietojärjestelmiin noin 264 miljardia euroa vuodessa, pääosin suljettuihin ohjelmistoihin, joista ostaja ei pääse irti. Kun toimittajaa ei voi vaihtaa, hintasignaali katoaa ja markkinatalous lakkaa toimimasta juuri siellä, missä julkinen raha on suurimmillaan.

Kuvittele tietohallintojohtaja, joka pyytää nykyiseltä järjestelmätoimittajaltaan arviota datan siirtämisestä toiselle alustalle. Vastaus on todennäköisesti summa, jota ei voi maksaa, ja aikataulu, jota ei voi odottaa. Päätös on tehty johtajan puolesta jo vuosia sitten, silloin kun järjestelmä hankittiin.

Se on harvoin uutinen, koska se näyttää tekniseltä yksityiskohdalta. Se on kuitenkin rakenteellinen ongelma.

Mistä toimiva markkina on tehty?

Markkinatalous toimii silloin, kun ostaja voi vaihtaa toimittajaa. Hinta on signaali vain, jos siitä voi äänestää jaloillaan. Kun lähteminen on käytännössä mahdotonta, hintasignaali katoaa. Data on lukittu toimittajan formaatteihin, rajapinnat ovat rajallisia ja prosessit on rakennettu yhden toimittajan palveluiden päälle. Jäljelle jää yksi toimittaja, yksi asiakas ja sopimus, joka ei pääty.

Tämän logiikan suuri näyttämö on julkishankinta. Euroopan komission kesäkuussa 2026 julkaisema teknologiasuvereniteettipaketti toteaa, että EU käyttää vuosittain noin 264 miljardia euroa pääosin yhdysvaltalaisiin suljettuihin ohjelmistoihin. Suomalainen vastine löytyy lähempää: Helsinki otti keväällä 2022 käyttöön Sarastia365 HR -palkanmaksujärjestelmän, ja tuhannet työntekijät saivat vääriä palkkoja tai jäivät kokonaan ilman. Järjestelmä on yhä yksi 2020-luvun kalleimmista yksittäisistä julkishankintatappioista, ja sen perimmäinen syy on toimittajalukko. Järjestelmää ei voinut siirtää eikä vaihtaa kohtuullisella kustannuksella, kun se osoittautui toimimattomaksi.

Kun ostaja ei voi lähteä, hinta nousee, laatu laskee ja kotimainen tarjontapuoli kuihtuu. Se on julkisin varoin rahoitettu monopoli. Sen estäminen on markkinatalouden tehtävä, ei ideologinen valinta. Pro-market-linja turvaa kilpailun ja vaihdettavuuden rakenteellisesti. Pro-business-linja suojaa vakiintunutta toimittajaa muutoksen edessä, vaikka sen seurauksena on kilpailun katoaminen. Markkinatalouden puolustaja valitsee ensimmäisen.

Avataan rajapinnat ja palautetaan kilpailu

Ratkaisu on rakenteellinen. Avoin lähdekoodi ja avoimet rajapinnat on kirjoitettava hankintalakiin lähtökohdaksi, ei poikkeukseksi. Kun lähtemisen kustannus laskee, kilpailu palautuu ja markkinatalous toimii niin kuin sen kuuluu.

eVaka on tästä konkreettisin suomalainen näyttö. Yli 10 kunnan yhteinen avoimen lähdekoodin varhaiskasvatusjärjestelmä oli vuoteen 2023 mennessä maksanut noin 9 miljoonaa euroa. Helsingin yksin rakentama suljettu vastine Asti taas maksoi noin 32 miljoonaa euroa vuosina 2019–2023 ja jäi kesken. Erotus selittyy rakenteella enemmän kuin koodin lisenssillä: kun useat kunnat jakavat saman alustan, kehityskustannus jakautuu, ylläpitovirhe korjataan kerran ja kaikki hyötyvät, ja yksittäinen toimittaja ei voi enää lukita ostajaa hintaspiraaliin. Sama logiikka näkyy Helsingin valinnassa rakentaa julkisten palveluiden ydintietojärjestelmänsä kotimaisen UpCloudin päälle. Suvereniteetti ja kustannustehokkuus syntyvät yksittäisissä hankintapäätöksissä.

Suomalaiselle politiikalle tämä tarkoittaa kolmea konkreettista toimenpidettä:

• Avoin lähdekoodi oletuksena. Julkisilla varoilla rakennettu ohjelmisto on lähtökohtaisesti julkista koodia. Suljettu vaihtoehto valitaan vain perustellusta syystä, ei toisinpäin.
• Siirrettävyys ja avoimet rajapinnat hankintalakiin. Jokaisesta järjestelmästä on voitava siirtää data, prosessit ja integraatiot toiselle toimittajalle. Vaatimukset kirjoitetaan sisään hankintavaiheessa, ei jälkikäteen.
• Jaetut järjestelmäkustannukset kuntien välillä. eVaka-malli skaalataan kansalliseksi. Kun kymmenet kunnat jakavat ylläpidon, jokainen säästää ja kotimaiset PK-yritykset saavat skaalan, jolla kilpailla.

Olen rakentanut ohjelmistoja kansainvälisten alustojen päälle yli vuosikymmenen ajan. Toimittajalukko tunnistetaan teknisessä mielessä jo hankintavaiheessa: silloin nähdään, millaisia rajapintoja on suunniteltu, millaisiin formaatteihin data tallennetaan ja millä ehdoilla integraatiot ovat irrotettavissa. Sen torjuminen ei vaadi uusia teknologioita. Se vaatii sen, että siirrettävyys määritellään hankinnan ehtona ja arvioidaan ennen sopimuksen allekirjoittamista.

PK-yritykset pääsevät tarjouskilpailuun

Julkishankinnat ovat Suomen suurin yksittäinen IT-markkina. Siellä määrätään, syntyykö meille kilpailtu kotimainen ohjelmistosektori vai pysytäänkö muutaman ulkomaisen toimittajan asiakkaina. Tällä hetkellä iso osa tarjouskilpailujen kynnyksistä on rakennettu niin, että vain kansainvälinen toimittaja pystyy ne ylittämään. Kun rajapinnat ovat avoimet ja siirrettävyys taattu, suomalainen PK-yritys pystyy tarjoamaan moduulia tai ylläpitokerrosta kokonaisuuden osana. Tarjouskilpailusta tulee oikea kilpailu.

Vertailupisteet löytyvät lähinaapureista. Viro on rakentanut julkisen sektorinsa lähtökohtaisesti avoimien rajapintojen päälle ja kytkenyt järjestelmänsä toisiinsa X-Roadilla, jonka kautta data liikkuu hallitusti viranomaisten välillä. Saksan Schleswig-Holstein on viime vuosina korvannut Microsoftin järjestelmänsä Linuxilla ja LibreOfficella, ja 9 miljoonan euron investoinnin jälkeen säästöt ovat olleet noin 12 miljoonaa euroa. Tanska on siirtänyt ydinjärjestelmiään pois yksittäisistä toimittajalukoista samalla logiikalla. Pohjoismainen ja eurooppalainen instituutionaalinen luotettavuus rakentuu nimenomaan siitä, että viranomaisen järjestelmä on auditoitavissa ja vaihdettavissa. Riippumattomuus on muodollinen, jos kumpaakaan ei voi tehdä.

Yksi varaus on syytä tehdä. Avoin lähdekoodi yksinään ei estä toimittajalukkoa. Lukko voi syntyä myös avoimen koodin järjestelmiin, jos vain yksi toimittaja osaa ja ehtii sitä ylläpitää. Sen vuoksi rajapintojen, data-formaattien ja prosessien avoimuus on määriteltävä yhdessä koodin avoimuuden kanssa. Hankintalakiin tarvitaan kaikki kolme kerrosta.

Markkina, josta ei voi poistua, ei ole markkina.

Suomalainen markkinatalouden puolustaminen tarkoittaa nykyään muutakin kuin verotuksen rakennetta tai kilpailulainsäädäntöä. Se tarkoittaa sen päättämistä, että suurin julkinen tilaaja avaa ovet kilpailulle juuri siellä, missä se on viime vuosikymmenen ajan sulkenut ne. Sitran ja EVA:n toukokuussa 2026 julkistama EU-kysely osoittaa, että suomalaisista 77 prosenttia haluaa vähentää teknologista riippuvuutta Yhdysvalloista ja 79 prosenttia kannattaa EU:n strategista autonomiaa kriittisissä teknologioissa. Mandaatti on olemassa, ja vaihtoehdot rakennetaan hankintalaissa. Digitaalinen itsenäisyys rakentuu yksittäisissä hankintapäätöksissä, ja sama pätee toimivaan markkinaan.

Mitä sinä ajattelet, kannattaisiko siirrettävyysvaatimukset kirjoittaa hankintalakiin sitovasti?