Digiministeri ilman ministeriötä jää vaille valtaa

Syyskuussa 2018 neljä elinkeinoelämän järjestöä esitti yhdessä, että tietopolitiikka ja digitalisaatio tarvitsevat oman vastuuministerin seuraavaan hallitukseen. Ohjelmistoyrittäjien Rasmus Roiha sanoi silloin, että Suomi tarvitsee digiministeriä akuutisti. Heinäkuussa 2026 TIVIA esitti käytännössä saman toiveen ja perusteli sitä sillä, että hallinnonalat katsovat digitalisaatiota kukin omasta näkökulmastaan ja kokonaiskuva jää puutteelliseksi.

Välissä on ollut kahdet eduskuntavaalit ja useampi hallitus. Eikä yhtään digiministeriä.

Ilman virkamiehiä ja budjettia ministeri neuvottelee joka kerta uudelleen

Vuoden 2018 esityksessä digiministeri sijoitettiin valtioneuvoston kansliaan, ja järjestöt korostivat, että tarkoitus oli välttää uuden hallintosiilon perustaminen. Tarkoitus on hyvä, kukaan ei kaipaa lisää siiloja.

Tämä on kuitenkin samalla yksi ehdotuksen kompastuskivistä. Suomessa ministerin valta tulee ministeriöstä. Ministeriössä on virkamiehiä, siellä valmistellaan lait ja sillä on oma budjettinsa. Kun ministerillä ei ole omaa ministeriötä, hän joutuu neuvottelemaan resursseista jokaisen toimen kohdalla.

Digiministeri tarvitsee siis digiministeriön. Esitän sellaisen perustamista. Kuulostaa uudelta rahalta ja uudelta hallinnolta. Kumpaakaan se ei kuitenkaan vaadi, jos ministeriö rakennetaan olemassa olevasta.

Jaetaan liikenne- ja viestintäministeriö kahtia

Liikenne- ja viestintäministeriö hoitaa nimensä mukaisesti kahta hyvin erilaista kokonaisuutta. Toinen on tiet, radat, satamat ja joukkoliikenne. Toinen on tietoliikenneverkot, viestintäpolitiikka ja iso osa valtion digitalisaatiota. Näillä kahdella on yhteistä lähinnä se, että molemmat liikuttavat jotakin.

Digiministeriö olisi rakennettavissa kohtalaisen helposti: liikenne siirtyisi ympäristöministeriöön, ja jäljelle jäävästä viestintä- ja digipuolesta rakennettaisiin digiministeriö. Kumpikaan puolisko ei jäisi orvoksi. Molemmat päätyisivät niille luontaiseen asemaan ja ministeriöiden lukumäärä pysyisi ennallaan.

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuuluvat samaan ministeriöön

Liikenteen paikka ympäristöministeriössä on käytännössä jo puoliksi toteutunut. Ympäristöministeriön toimialaan kuuluvat kaavoitus, alueidenkäyttö, rakentaminen ja asuntopolitiikka. Valtio on lisäksi sitonut nämä yhteen liikenteen kanssa omalla sopimusvälineellään. Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksissa eli MAL-sopimuksissa valtio ja seitsemän suurinta kaupunkiseutua sopivat samassa asiakirjassa siitä, minne rakennetaan, mihin hintaan asutaan ja miten sinne pääsee.

Tässä on koko ongelma tiivistettynä. Valtio on itse, aivan oikein, päättänyt, että nämä kolme asiaa ratkeavat yhdessä, ja hallinnoi niitä silti kahdesta ministeriöstä: vaikuttavuuden seurannasta vastaavat muun muassa ympäristöministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö.

Liikenteelle siirto olisi parannus eikä pelkkä hallinnollinen järjestely. Kun radan linjaus, asemanseudun kaavoitus ja asuntotuotannon tavoite valmisteltaisiin samassa organisaatiossa, asumisen hinta ja liikenteen päästöt lakkaisivat kilpailemasta keskenään kahden ministeriön budjettikehyksissä.

Kootaan hajautunut toimivalta yhteen salkkuun

Liikenne- ja viestintäministeriön jakaminen ratkaisisi kolmasosan ongelmasta. Kaksi muuta kolmasosaa on työ- ja elinkeinoministeriössä sekä valtiovarainministeriössä: edellisen toimialaan kuuluvat elinkeino-, innovaatio- ja yrittäjyyspolitiikka, jälkimmäinen näyttää suuntaa julkisen hallinnon digitalisaatiolle. Digiministeriö kokoaisi nämä samaan salkkuun. Ilman sitä uudistus korjaisi vain sen kolmanneksen, joka sattuu olemaan helpoin siirtää.

Hajautuminen näkyy harvoin suoraan kansalaisille. Se näkyy siinä, kuinka kauan asiat kestävät. Kun tekoälyä koskeva kysymys osuu kolmen ministeriön rajapintaan, valmistelu alkaa neuvottelulla siitä, kenen pöydässä asia käsitellään, ja sama neuvottelu käydään uudelleen jokaisen hallituksenvaihdoksen jälkeen. Yritykselle se tarkoittaa, että sääntely-ympäristön ennakoitavuus riippuu siitä, ketkä sattuvat istumaan samassa hallituksessa. Ennakoitavuus on investointipäätöksessä usein tärkeämpää kuin sääntelyn tarkka sisältö.

Saksa teki juuri tämänkaltaisen keskittämisen. Liittovaltion digitalisaation ja hallinnon uudistamisen ministeriö aloitti toimintansa toukokuussa 2025, ja siihen koottiin tehtäviä kuudesta eri ministeriöstä. Yksi näistä oli entinen digitalisaation ja liikenteen ministeriö, jonka vastuulla ollut digitaalinen infrastruktuuri siirtyi uuteen taloon. Saksa irrotti siis verkot liikenteen yhteydestä. Tietoliikenne kuuluu lähemmäs muuta digipolitiikkaa kuin teitä ja ratoja.

Ministeriörajoja on siirretty ennenkin

Tämä liike on Suomessa tehty aiemminkin samanlaisilla perusteilla. Ympäristöministeriö aloitti toimintansa 1.10.1983 eduskunnan päätöksellä, ja se koottiin tehtävistä, jotka olivat siihen asti hajallaan muissa ministeriöissä, ennen kaikkea sisäasiainministeriössä. Silloin ympäristö oli uusi ja kasvava asia, jolla ei ollut omaa kotia valtioneuvostossa. Nyt samassa tilanteessa on digitalisaatio ja ennen kaikkea tekoäly.

Mitä digiministeriö tekisi?

Ministeriö isännöisi kahta rakennetta, joita Suomella ei tällä hetkellä ole. Ensimmäinen olisi eduskunnan pysyvä teknologiavaliokunta. Eduskunnassa on jo tulevaisuusvaliokunta, joka arvioi teknologian kehitystä yhteiskunnallisten vaikutusten näkökulmasta, mutta se ei muista valiokunnista poiketen osallistu päivittäiseen lainsäädäntötyöhön. Aukko on juuri siinä. Kun lakiesitys tulee käsittelyyn, arvio siitä, mitä ehdotettu sääntely teknisesti tarkoittaa ja mitä sen noudattaminen yrityksille maksaa, hankitaan tapauskohtaisina asiantuntijakuulemisina, usein niiltä samoilta toimijoilta, joita sääntely koskee. Teknologiavaliokunta antaisi eduskunnalle oman, hallituksesta riippumattoman kyvyn tehdä tuo arvio.

Toinen digiministeriön isännöimistä rakenteista olisi kansallinen arviointielin, joka auditoisi edistyneimmät tekoälymallit. Sen toimivalta rajattaisiin lailla kirjattuun kynnykseen: malliin käytetty koulutuslaskenta yli 10²⁵ FLOP, sama raja, jolla EU:n tekoälyasetus olettaa mallin aiheuttavan järjestelmäriskin. Parametrimäärää tai yrityksen liikevaihtoa ei käytettäisi kynnyksenä, koska kumpikin vetäisi tavallisia suomalaisia yrityksiä sääntelyn piiriin.

Kynnys olisi mitoitettu niin, että se osuisi maailman suurimpiin tekoäly-yrityksiin ja jättäisi pienet ja keskisuuret tekoäly-yritykset turhan raskaan sääntelyn ulkopuolelle. Jos komissio muuttaisi kynnystä delegoidulla säädöksellä, kansallinen kynnys seuraisi perässä, ja muu päivitys vaatisi eduskunnan päätöksen viranomaisharkinnan sijaan, ja pienille yrityksille kirjattaisiin kahden vuoden siirtymäaika ennen kuin päivitys koskisi niitä.

Uudelleenorganisointi ei ole ilmaista, mutta jakautunut vastuu maksaa enemmän

Siirto veisi virkamiestyötä, sekoittaisi vastuita siirtymävuoden ajaksi ja avaisi oman kiistansa hallitusneuvotteluissa, joissa salkuista sovitaan puolueiden kesken.

Suuruusluokka kannattaa silti pitää mielessä. Uudistus ei perustaisi uutta virastoa eikä avaisi uutta budjettimomenttia. Kyse olisi toimivallan ja sitä hoitavien virkamiesten siirtämisestä talosta toiseen, ja kustannus rajautuisi siirtymäajan hallinnolliseen työhön.

Vaihtoehtokustannus on suurempi. Se tarkoittaisi, että Suomi kulkisi tekoälyn aikakauden läpi rakenteella, jossa kolme ministeriötä valmistelee samaa asiaa ja yksikään niistä ei vastaa siitä, mitä lopulta syntyy. Yritys ei tiedä, kenen kanssa neuvotella. Virkamies ei tiedä, kenen päätöstä odottaa. Äänestäjä ei tiedä, keneltä kysyä.

Mitä olet mieltä ehdotuksesta?