Datakeskukset voivat olla Suomen valttikortti kansain­välisessä politiikassa

Yhdysvaltain ulkoministeriön helmikuussa 2026 vuotanut sähke paljasti maan ohjeistaneen diplomaattinsa vastustamaan muiden valtioiden aloitteita datasuvereniteetistä ja luonnehtineen EU:n tietosuoja-asetusta tarpeettoman kuormittavaksi sääntelyksi. Tapahtuma osoittaa, miten digitaalinen infrastruktuuri on muuttunut geopoliittiseksi taistelukentäksi ja miten Suomen kaltaisten pienten maiden on vaikea vastustaa supervaltojen painostusta. Datakeskukset voivat auttaa tässä, mikäli ne rakennetaan meidän ehdoillamme.

Keväällä 2026 raportoitiin tapauksesta, jossa yhdysvaltalainen digijätti jakoi hollantilaisten viranomaisten lähettämiä sähköposteja Yhdysvaltain edustajainhuoneelle. Kyseisten viranomaisten tehtäviin kuului valvoa EU:n digipalvelusäädöksen toteutumista, joka velvoittaa suuret digitaaliset alustat avoimuuteen sisällönmoderoinnissa ja riskienhallinnassa. Mikäli Suomi ja EU eivät toimi määrätietoisesti, menetämme mahdollisuuden vaikuttaa.

Miksi datakeskukset ovat ulkopolitiikkaa?

Digitaaliset palvelut vaativat fyysisiä komponentteja, jotka sijaitsevat datakeskuksissa. Toisin kuin perinteistä teollisuustuotetta, palvelua voi käyttää ja tuottaa missä tahansa, mutta fyysinen sijainti ratkaisee, kenen säännöillä se toimii. Datakeskukset eivät ole pelkkiä palvelimia. Niissä syntyy tekoälyä, pilvipalveluita ja kriittisiä digitaalisia palveluja pankeista terveydenhuoltoon. Ne ovat osa nykyajan keskeistä infrastruktuuria ja siksi myös meidän neuvotteluvoimaamme. Suomen etu on aina ollut olla osa länsimaiden kriittisiä toimintoja, olipa kyse kuparista, matkapuhelimista tai jäänmurtajista. Nyt sitä ovat datakeskukset.

Datakeskukset eivät ole vain investointeja. Ne ovat ulkopolitiikkaa, ja sen vuoksi niitä ei kannata rakentaa millä tahansa ehdoilla. Meidän on vaadittava, että ne palvelevat myös Suomen etua.

Kenen ehdoilla datakeskukset pitäisi rakentaa?

Datakeskuksilta pitää vaatia ekologista kestävyyttä siinä missä kaikelta teollisuudelta. Arvokkaita luontokohteita pitää suojella, ympäristölle koituvia haittoja minimoida ja kompensoida sekä vähäpäästöisyyteen pyrkiä. Suomen puhdas sähkö, kylmä ilmasto ja hukkalämmön kytkeminen kaukolämpöön tekevät datakeskuksista Suomessa kestävämpiä kuin muualla, ja kotikuntani Kirkkonummen tuleva datakeskus on tästä hyvä esimerkki, vaikka näin tehokas hukkalämmön talteenotto ei ole vielä kaikkialla sääntö. Se on suunniteltu tuottamaan hukkalämpöä, joka kattaa valmistuessaan noin 40 prosenttia Kirkkonummen, Espoon ja Kauniaisten kaukolämmön tarpeesta ja korvaa jatkossa alueen kaukolämmössä huippukysynnän aikaista maakaasua.

Luonnon kannalta olennaisia ovat luvitus, kaavoitus ja haittojen hinnoittelu. Päästökauppa ja sähkömarkkinan spot-hinnoittelu luovat jo vahvat kannustimet energiatehokkuuteen, mutta hukkalämmön laajempi hyödyntäminen on enemmän kaavoituksen ja luvituksen kuin markkinasignaalin varassa. Myös Suomen luonnonsuojeluliitto on korostanut, ettei datakeskuksille pidä luoda uutta tukijärjestelmää ja että hukkalämmön hyötykäyttö kannattaa ottaa huomioon jo sijoittelussa, ja kumpikin sopii markkinaehtoiseen linjaan.

Datakeskukset voivat vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa, mutta vain jos hyödynnämme isäntävaltion asemaa älykkäästi. Sähkö ja luvitus ovat vipuvartemme, mutta ilman riittävää eurooppalaista omistusta ja datasuvereniteettia ne jäävät vajaiksi. Yhdysvallat painostaa muita valtioita digitaalisen suvereniteetin kysymyksissä juuri siksi, että isäntämaan päätökset vaikuttavat oikeasti sen omien yritysten toimintaan. Hollantilaisten viranomaisten sähköpostit kuitenkin muistuttavat, että fyysinen sijainti yksin ei riitä suojaksi. Ne olivat eurooppalaisilla palvelimilla, ja silti ne päätyivät Yhdysvaltain edustajainhuoneelle. Eurooppalaisten palveluiden aito itsenäisyys vaatii siis myös eurooppalaisessa omistuksessa olevaa kapasiteettia, joka ei ole ulkovaltojen määräysvallassa.

Mitä hyötyä datakeskuksista on Suomelle?

Lisäksi datakeskusten ympärille pitää rakentaa kokonainen ekosysteemi, kuten aikanaan Nokian ympärille muodostui puhelinteollisuuden verkosto. Esimerkiksi verkkoinfrastruktuurissa, teollisten toimitilojen rakentamisessa ja laitteistossa on paljon mahdollisuuksia saada lisäarvoa Suomeen. Nyt jo suomalaiset yritykset kehittävät maailmanluokan jäähdytys- ja sähkönjakeluratkaisuja. Näiden päälle voi rakentaa korkean tason ohjelmisto- ja tutkimustyötä, jolla Suomi kilpailee globaaleilla markkinoilla. Tällöin merkittävä osa arvosta jää tänne palkkoina, verotuloina, työpaikkoina ja osaamispääomana.

Ohjelmistokehittäjänä olen nähnyt, miten riippuvuus ulkomaisista alustoista rakentuu hiljalleen. Yksi ominaisuus, yksi rajapinta, yksi palvelu kerrallaan. Datakeskusten osalta sama kehitys on todennäköinen, mutta aikajänne on vuosikymmeniä ja sen purkaminen huomattavasti isompi urakka. Tämän vuoksi ei ole merkityksetöntä, mihin keskuksia rakennetaan.

Esimerkiksi Ouluun on suunnitteilla tekoälyvalmis datakeskuskampus, jonka rakentavat pohjoismainen pilvipalvelutalo Glesys ja suomalainen kiinteistövarainhoitoyhtiö Trevian. Ensimmäinen vaihe valmistuu syksyllä 2026, kapasiteettia voidaan kasvattaa moninkertaiseksi, ja tilat ovat Nokian entisiä. Pohjoismaisesti omistettuja skaalausvaihtoehtoja on olemassa. Toisena esimerkkinä Saksan osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa siirto pois Microsoftin ohjelmistoista säästää lisenssimaksuissa noin 15 miljoonaa euroa vuodessa noin 9 miljoonan euron kertainvestoinnilla. Irtautuminen voi myös olla taloudellisesti järkevää.

Riittääkö Suomen sähkö datakeskuksille?

Kriitikoiden huoli sähkön hinnasta ei ole täysin aiheeton. Datakeskukset ovat yksittäisinä sähkön kuluttajina kohtalaisen suuria, ja ne yleensä suojaavat itseään hintavaihteluilta pitkäaikaisilla kiinteähintaisilla sopimuksilla. Suomessa on kuitenkin luvitettu valmiiksi paljon uusiutuvaa sähköä, joka vain odottaa pitkäaikaista asiakasta. Todellinen pullonkaula on siirtoverkko, jonka vahvistaminen on hidasta ja kuuluu julkisen sektorin vastuulle, sekä sähkön riittävyys niinä viikkoina, kun on pakkasta ja tyyntä.

Vaihtoehtoja riittävyyteen on silloinkin enemmän kuin usein annetaan ymmärtää: sähkön varastointi vetynä, akut, kysyntäjousto, siirtoyhteydet Ruotsiin ja Norjaan, tuulivoiman rakentamisen mahdollistaminen Itä-Suomeen sekä datakeskusten omat voimalat ja kyky säätää kulutustaan hinnan mukaan. Kokonaisuutena sähköä kyllä riittää, ja ratkaiseva kysymys on, rakentuuko riittävä jousto ajoissa. Vaikka kysyntäjousto ja datakeskusten oma kuormanhallinta ovat tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa monin paikoin vasta suunnitteluasteella, uskon vääristymättömän hintasignaalin ja siirtoverkon vahvistamisen tuovan joustoa esiin ajallaan.

Miksi tämä ratkaistaan nyt?

Nyt rakennetaan tulevien vuosikymmenien kansainvälistä infrastruktuuria. Siihen kytkeytyy paitsi ympäristön kestävyys, myös sen kansakunnan neuvotteluvoima, joka infrastruktuuria isännöi. Fyysinen laitteisto on lisäksi konkreettinen osoitus siitä, että Suomeen kannattaa sijoittaa. Suomen vakaus on myös omistavan yrityksen ja sen kotivaltion intressi, kun arvokas investointi seisoo täällä. Mitä enemmän täällä on aidosti arvokasta ulkomaisille omistajille, sitä useampi taho saa syyn tukea Suomen turvallisuutta ja vakautta.

Joka tapauksessa datakeskukset rakennetaan todennäköisesti jonnekin. Suomen tulisi hyödyntää datakeskuksia strategisena välineenä, mutta vain jos ne rakennetaan meidän ehdoillamme.