Daavidin linko on osoitus siitä, että Eurooppa on epäonnistunut

Suomen puolustusyhteistyö Israelin kanssa nousi viikonloppuna otsikoihin, ja keskustelu käy kuumana. Haluan tarjota siihen yhden näkökulman lisää. Daavidin linko oli oikea hankinta, ja juuri siksi se on osoitus Euroopan epäonnistumisesta.

Ensin arvot. Gazan sota on kauhea, ja palestiinalaisten siviilien kärsimyksen on loputtava. Israelia ja Hamasia on painostettava kaikin mahdollisin keinoin, jotka eivät vaaranna puolustuskykyämme. Tästä ei pidä tinkiä. Samaan aikaan valtion ensimmäinen velvollisuus on suojella omia kansalaisiaan. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois, ja juuri niiden yhteensovittamisesta tässä keskustelussa on kyse.

Miksi Daavidin linko oli oikea hankinta?

Suomen puolustuksen erityispiirre on, että Puolustusvoimat rakentuu tavallisista kansalaisista. Maan turvallisuus ei lepää ammattiarmeijan harteilla. Puolustamisesta vastaavat viime kädessä varusmiehet, reserviläiset ja kriisin hetkellä koko yhteiskunta. Siksi puolustushankintojen tärkein mittari ei ole poliittinen symboliikka vaan se, kuinka paljon turvallisuutta saamme käytettyä euroa kohden.

Jokainen viisaasti käytetty euro tarkoittaa lisää ammuksia, varaosia, koulutusta, drooneja ja suojaa ihmisille, jotka puolustavat meitä kaikkia. Kustannustehokkuus ei ole puolustuksessa säästämistä. Se on turvallisuuden maksimointia.

Julkisessa keskustelussa Daavidin linkoa verrataan usein yhdysvaltalaiseen Patriotiin. Patriot on kiistatta suorituskykyinen järjestelmä, mutta Suomen näkökulmasta kysymys ei ole siitä, mikä järjestelmä on tunnetuin tai kallein. Kysymys on siitä, mikä järjestelmä tarjoaa tarvittavan suorituskyvyn parhaalla kokonaishinnalla. Daavidin linko on noin 316 miljoonan euron järjestelmä, jonka torjuntaohjus maksaa julkisten vertailujen perusteella murto-osan tunnetuimpien kilpailijoiden ohjuksista.

Suomalainen hankintaperinne

Tämä ajattelutapa on ollut suomalaisen puolustuspolitiikan vahvuus vuosikymmeniä. Alankomaista ostettiin sata käytettyä Leopard-panssarivaunua 199,9 miljoonalla eurolla, hinnalla, jota on usein kuvattu lähes romuraudan hinnaksi. Sama ajattelu näkyi K9-panssarihaupitsien hankinnassa. Etelä-Koreasta on hankittu käytettyjä mutta erinomaisessa kunnossa olevia haupitseja murto-osalla uusien hinnasta, viimeksi 112 kappaletta tänä keväänä.

Suomi ostaa suorituskykyä. Daavidin linko jatkaa tätä samaa perinnettä.

Mitä Daavidin linko paljastaa Euroopan puolustusteollisuudesta?

Sitten se epämukava osa. Kun Suomi kilpailutti korkeatorjuntakyvyn, yksikään eurooppalainen järjestelmä ei ollut kilpailukykyinen. Paras saatavilla oleva vaihtoehto löytyi Euroopan ulkopuolelta. Se on eurooppalaisen puolustusteollisuuspolitiikan epäonnistuminen, ei puolustusvoimien.

Olisin paljon mieluummin nähnyt Suomen hankkivan vastaavan järjestelmän Euroopasta. En siksi, että eurooppalainen järjestelmä olisi automaattisesti parempi, vaan siksi, että Euroopan pitäisi kyetä tarjoamaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja myös kaikkein kriittisimmissä puolustusjärjestelmissä. Tällaisten järjestelmien kehittäminen vaatii kymmenien miljardien investointeja ja vuosikymmenten saumatonta yhteistyötä valtioiden, yliopistojen ja teollisuuden välillä.

Riippuvuus vaikeista toimittajista on turvallisuusriski, oli toimittaja mikä tahansa. Gazan sota tekee riippuvuudesta israelilaisesta puolustusteknologiasta erityisen epämukavan tosiasian. Vastaus ei kuitenkaan ole se, että Suomi olisi tehnyt huonomman hankinnan poliittisen symboliikan nimissä. Vastaus on se, että Eurooppa rakentaa puolustusteollisuutta, joka voittaa kilpailutukset suorituskyvyllä, hinnalla ja toimitusvarmuudella.

Avoimuus on osa maanpuolustusta

Vielä sananen prosessista. Ylen paljastama yhteisymmärryspöytäkirja on eri asia kuin itse hankintapäätös vuodelta 2023, ja juuri siksi keskustelu kannattaa käydä tarkasti. Pöytäkirja on todennäköisesti keskeinen väline sille, että Daavidin linkoon saadaan ohjuksia ja varaosia myös jatkossa, sillä järjestelmän ostaminen sitoo ostajan vuosikymmeniksi toimittajan huoltoon ja täydennyksiin. Sisältö voi siis olla puolustuskyvyn kannalta perusteltu. Ongelma on tapa. Näin isojen sitoumusten pitää olla pitkäjänteisesti ja parlamentaarisesti sovittuja, ei salassa tehtyjä. Salailu nakertaa juuri sitä luottamusta, jonka varassa koko maanpuolustus lepää.

Minulle tämä on isänmaallisuutta. Suojaamme suomalaisia viisaasti käytetyillä euroilla ja vaadimme samalla Euroopalta parempaa. Ydinasevalta käy parhaillaan sotaa Euroopassa, ja eurooppalaiset valtiot ovat siihen välillisesti sidoksissa. Juuri siksi seuraavan kerran, kun Suomi kilpailuttaa kriittisen järjestelmän, parhaan tarjouksen pitäisi tulla Euroopasta. Se on tavoite, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.